Meille on syntynyt Vapahtaja

Heräsin viideltä...
Jouluaamu.
Kylmällä autolla Sanaa kuulemaan.
Kirkossa laulettiin muun muassa virsi 24.
Säkeistö neljä: Hän luopui taivaastansa, / syntyi köyhäksi / ja teki aarteillansa / meidät rikkaiksi. / Eijaa, laulakaa! / Lunastetut olemme / kahleista kuoleman.
Joulun kuningas ei ole ylväästi pukeutunut mies vaan seimessä nukkuva lapsi. Härkien heinillä nukkuva lapsi. Hän syntyi köyhänä rakennusmiehen perheeseen, mutta oli silti rikkaampi kuin kukaan maallinen kuningas. Suurinpia aarteistaan oli vanhurskaus. Toivolla ja syntien anteeksiannolla Hän tekee meidät rikkaaksi.
Joulu on lahjojen antamisen ja saamisen aikaa. Molemmat ovat ihan mukavia. On hauska nähdä, jos antamansa lahja tekee toisen iloiseksi. Vaan myönnettävä se on, että lahjoja myös mielellään ottaa vastaan. Lahjoissa tärkeintä on ehdottomasti niihin sisältyvä ajatus. Ei niinkään hinta tai lahjan kauneus.
Pienet lahjat, joilla on lempeä (ehkä jopa vitsikäs) merkitys, kertovat parhaiten lahjan saaneelle, että hänestä välitetään. Ei tällaisia lahjoja välttämättä löydä mistään mega-, giga-, (tera- jne.) marketeista. Lahja voi olla itse valmistettu. Käytännössä se voi olla kaunis lause tai halaus. Pääasiaa on, että lahjalla halutaan tuoda julki ystävyys, välittäminen.
Toivon, että en näe päivää, jolloin kaupallisuus lyö syrjään Joulun todellisen idean, rakkauden.
Hyvää ja lämmintä Joulua!

Hetki on lähellä...

Neljäs adventtisunnuntai.
VK 53 1. säkeistö: "Nuori neitsyt Maria / hämmästyen kuuli: / 'Tulet Herran äidiksi, / hän on Kristus suuri:'"
Päivän teeman keskiössä ovat Maria ja Joosef. Kaksi tavallista ihmistä saavat suuren tehtävän. Silti he ottivat sen nöyrästi vastaan. Kaksi uskovan esikuvaa. Ottavat tehtävän vastaa. Ja vaikka he välillä horjuvat uskossaan/luottamuksessaan, he saavat silloinkin rohkaisua jaksamiseensa.
He kantavat tehtävän yhdessä, vaikka Joosef vähitellen katoaakin Raamatun sivuilta. Tuon ajan yhteiskunnassa miehillä oli merkittävä assema. Eli Joosefilla täytyi olla ratkaiseva merkitys pyhän perheen asemaan Nasaretissa.
Tietenkään ei pidä unohtaa Mariaa, joka sai yhden rankimmista tehtävistä. Koko ajan hän eli tiedossa, että hänen lapsestaan on tuleva jotain merkittävää. Enkeli toi Marialle sanoman (Luuk. 1:32): "Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen." Tämän Maria siis sai kuulla etukäteen. Ja lopulta hän joutui katsomaan, kun poikansa naulittiin ristille.
Vaan ei vielä ole synkistelyn hetki. Suuren riemujuhlan hetkihän on lähellä.
Jes. 29: 17-19: "Vain lyhyt aika enää, ja Libanonin vuoret muuttuvat hedelmätarhaksi, ja tarhat ovat laajoja kuin metsät. Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, sokeat pääsevät synkästä pimeydestä ja heidän silmänsä näkevät. Kurjat riemuitsevat jälleen Herrasta ja köyhimmät iloitsevat Israelin Pyhästä,"

Tasoittakaa tietä.

Kolmas adventtisunnuntai koitti. Pyhän teema kuului tasoittakaa tie. Jokaisen vuosikerran Evankeliumissa on Jeesuksen lisäksi keskeisellä asemalla Johannes Kastaja. Vanhan testamentin profeettojen ennustukset alkavat täyttymään. Johanneksen evankeliumin ensimmäisessä luvusta voimme lukea, kuinka juutalaisia pappeja lähetettiin kysymään kuka Johannes Kastaja oli ja mitä hän julisti.
Evankeliumin mukaan Johannes vastasi: "Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: 'Tasoittakaa Herralle tie!' Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut."
Ääni huutaa autiomaassa. Huuto kehottaa tasoittamaan tien Herralle. Ääni, joka huutaa, on Johannes Kastajan. Hän julisti, että Messias on tulossa. Vaikka Johannes puhui vahvasti ja suureen ääneen, hän oli silti sydämeltään nöyrä Herraa kohtaan.
Joh. 1:27 (osa): "Minä olen arvoton edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja."
Joh. 3:30: "Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi."
Pyhän sanoma on kuitenkin tasoittakaa tie. Meidän on tehtävä tie Herralle, Jeesukselle, joka saapuu. Meidän on tehtävä rauhalle tie keskelle kiirettä. Meidän on tasoitettava tietä rakkaudelle keskelle vihaa. Meidän on valmistettava tie nöyryydelle keskellä ylimielisyyttä. Kun tässä onnistumme voimme löytää todellisen Joulun. Kykenemme ymmärtämään mitä suurta sisältyy joulu -sanaan.
Pian odotus täyttyy. Tämänkin jännityksen ja odotuksen ajan voi käyttää levollisin mielin rauhassa.

Auta! Hoosianna!

Tänään, ensimmäisenä adventtisunnuntaina, kirkoissa laulettiin Hoosianna -hymni. Tämä, kenties yksi tunnetuin virsi, aloittaa Vapahtajan syntymäjuhlan odottamisen. Samalla alkaa myös adventtipaasto eli niin sanottu pieni paasto. Adventtipaaston ydinajatus on valmistautua Herramme Kristuksen saapumiseen. Kuitenkin vielä ensimmäisen adventtisunnuntain väri on valkoinen. Tällä korostetaan sitä riemua, mikä syntyy Jeesuksen saapumisen lähestymisestä. Sitten maanantaista alkaakin Jouluaattoon asti kestävä paasto, jolloin alttaria peittää violetti tai sininen väri (yhtä poikkeuksellista päivää lukuun ottamatta).
Siispä tänä nöyrtymisen adventtinasunnuntaina (adventus humiliationis) olisi hyvä, näin uuden kirkkovuoden alkamisenkin kunniaksi, hiljentyä miettimään elämäänsä. Ryhtyä pyrkimään kohti uutta ja parempaa. Tokihan tällainen huonosta hyvään pyrkiminen on suotavaa joka päivä. Vaan jos ei muulloin, niin ainakin edes nyt. Perinteisiä paaston kysymyksiä ovatkin: "Mistä voisin luopua muiden hyväksi?" tai "Missä voisin tehdä parannuksen?" Kun lähtee valmistautumaan Vapahtajan saapumiseen muiden huomioimisella, hyvän tekemisellä ja henkisellä uudistautumisella, on melko varmasti 24. päivään mennessä niin kutsuttu joulumieli saavutettu.
Koko tämä joulumieli -sanahan sisällyttää itseensä odotuksen tuottaman jännityksen ja lähimmäisenrakkauden. Jouluhan on ollut Kristuksen syntymän muistelun lisäksi lähimmäisten muistamista. Kortit ja muut viestit tai edes tavatessa hyvän Joulun toivotukset ovat hieno ja "lämmin" tapa osoittaa toiselle, että hänestä välitetään ja häntä muistetaan.

Hyvää adventtia ja Joulun odotusta!

Äärellistä ajattelua äärettömyydestä

Matematiikan ja fysiikan taustani ansiosta termi ääretön on tullut hyvin tutuksi käsitteeksi. Vaan teinpä tuossa hiljattain mielenkiintoisen havainnon. Tähtitiede saa käyttää termiä ääretön aivan vapaasti. Muun muassa ääretön maailmankaikkeus. Myöskin mystiset, vielä tuntemattomat, ilmiöt ihmiset hyväksyvät. Kukaan ei valita ja kaikki hyväksytään lähes heti. Paitsi, jos muista syistä vastustaa tutkijoiden näkemyksiä maailmankaikkeudesta.
Vaan sitten kun joku alkaa puhumaan äärettömästä ja ymmärryksen ylittävästä Jumalasta, alkaa valtaisa meteli. Asiaa pidetään kohtuuttomana ja järjen vastaisena. Onko tämä siis jokin ihmisen halu yrittää hallita Jumalaa vähättelyn ja mitätöinnin keinoin. Tai kuten Pekka Simojoki tämän paremmin ilmaisee laulussaan "Pyhä yksinkertaisuus" (Puolimatkan Majatalo -lauluja, 2000): "Kai Jumalakin pantiin pieneen, sievään pakettiin kuin koristeeksi kirkkojemme pyhäinjäännöksiin. Kai Jeesus puhki selitettiin oppilauseisiin."
Ortodokseille tuntuu olevan helppo hyväksyä Jumala äärettömänä ja mysteerisenä, mutta länsimaisessa kristillisyydessä on yleensä pyrkitty selittämään Hänet kaikin mahdollisin keinoin.
Jos nyt viimeinkin tunnustaisimme ihmisälyn rajallisuuden ja myöntäisimme, ettei Kolmiyhteistä Jumalaa pidä pyrkiä selittämään, vaikka ympäröivä maailma niin haluaisikin. Ihmisäly vaan ei riitä sellaiseen.

Ristiriita

Viime viikkoa voisi kuvata osaltani kahdella sanalla: kiireinen ja sekava. Tämähän ilmenee jo sillä, että kirjoitan tekstini kaksi päivää myöhässä tavoitteesta.
Vaan mitä oikein edes tapahtui edellisellä viikolla.
Italiassa oli ainakin suuri kiistely koululuokkien krusifikseista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli antanut käskyn poistaa krusifiksit luokkien seiniltä. Kantelun uskonnollisista symboleista oli tehnyt suomalais-italialainen Soile Lautsi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös on herättänyt vihaisia tunteita Italiassa. Helsingin Sanomien uutisen (4.11.2009) mukaan opetusministeri Mariastella Gelmini kommentoi tuomiota seuraavasti: "Ei kukaan - varsinkaan ideologinen eurooppalainen tuomioistuin - voi pyyhkiä pois tuomioistuintamme." Tapaushan on kuitenkin onnistunut yhdistämään Italian puolueita ja muutenkin tilanne on vaikuttanut päällisin puolin rauhalliselta.
Kuitenkin tilanteessa on hämärämpikin puoli. Italian puolustusministeri Ignazio La Russa kritisoi krusifiksien vastustajia suorassa TV -lähetyksessä melko ankarin sanoin. "Me emme ota krusifikseja pois kouluista. Sellaista haluavat saavat kuolla pois." La Russa kommentoi. Ikävin uutinen kuitenkin oi Lautsin ja hänen perheensä saamat tappouhkaukset.
Mielenkiintoista tapauksessa on kuitenkin, etteivät kaikki krusifiksien puolustajat vetoa uskonnollisiin syihin. Näkyvin peruste krusifikseille on niiden kulttuuriarvo. Kulttuuriarvolla tarkoitetaan tässä tapauksessa sitä, että krusifikseja on pidetty kouluissa noin 50 vuotta.
Keskustelupalstoilla lienee jälleen kerran arvosteltu kristittyjä. Tappouhkauksista on mahdollisesti noussut kysymys: "Onko tämä nyt sitä kristillistä lähimmäisenrakkautta?" Eikö kuitenkin ole muistettava, että enemmistö äänessä olleista krusifiksien puolustajista vetoaa juuri kulttuuriarvoon. Eli maallista toimintaa. Miksi siis ryhtyä syyttämään kristillisiä liikkeitä, jos syyt ovat paljolti lähtöisin maallisesta toiminnasta?

Festum omnium sanctorum

Festum omnium sanctorum, kaikkien pyhien päivä, eli tuttavallisimmin pyhäinpäivä oli eilen. Päivä on osoitettu kaikkien uskossa kuolleiden muistelulle ja tavallaan myös kunnioittamiselle. Perjantai-iltana kävin isovanhempieni kanssa viemässä edesmenneiden sukulaisten haudoille kynttilät. Tämä onkin kenties perinteisimpiä tapoja osoittaa kiitoksensa entisaikojen pyhille.
Mutta mikä on siis merkitys sanalle pyhä. Kristillisessä mielessähän se tarkoittaa JOKAISTA Kristuksen omaa. Ja kun apostolisessa uskontunnustuksessa sanotaan "...ja Pyhään Henkeen pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden...", sillä tarkoitetaan tällöin jokaisen Kristukseen uskovan yhteyttä. Eikö tämä siis tarkoita, että me kaikki Krisuksen omat olemme veljiä ja siskoja toinen toisillemme. Ja tämähän johtaa velvollisuuteen auttaa jokaista hädän alaista, edes sen mitä kykenee. Tässä on pohja kristilliselle avustustyölle. Jokainen on velvollinen auttamaan.
Emmekä siis tee hyviä tekoja siksi, että voisimme niillä kerskailla heti tilaisuuden tullen. Voisi sanoa, että teemme hyviä tekoja, jotta voimme niillä korottaa Jumalan kunniaa. Hyvät tekomme osoittavat Herramme suuruuden. Ja vaikka emme hyvin teoin voikkaan pelastusta ansaita, ovat ne velvollisuus. Heikko uskomme on kuitenkin niin vahva, että se ajaa ihmistä tekemään oikein.
Jaakobin kirje luku 2 jakeet 17-18: "Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut. Ehkä joku nyt sanoo: >>Sinulla on usko, minulla teot.>> Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani."

Ruotsissa tapahtuu

Rakkaat luterilaiset uskontoverimme Ruotsissa tekivät huomattavan päätöksen torstaina 22. päivä. Tuolloin Ruotsin kirkolliskokous päätti äänestystuloksella 176-62 sallia samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen vihkimisen. Päätöstä on myös vastustettu. Syynä vastustukseen on ollut pelko ekumeenisten suhteiden vaarantumisesta.
Kovin mielenkiintoinen tilanne. Kun Suomessa käydään asiasta vasta kiivasta keskustelua, on Ruotsissa edetty huomattavasti pidemmälle. Nähtäväksi jää mitä tapahtuu, kun Suomen kirkolliskokous mahdollisesti käsittelee samoja teemoja ensi vuoden puolella.
Vaan eipä taida löytyä kaikkia tyydyttävää ratkaisua. Pakko on kyllä myöntää, että molemmat osapuolet tarjoavat paljon hyviä perusteluja väittämilleen, ja sitten on joitain mistä ei löydy järkeä etsimälläkään. Vastustajat hankkivat argumenttejaan enimmäkseen Raamatusta ja puolustajat vetoavat Jeesuksen opetuksiin armosta.

Voi kun tietäisi mikä on se "oikea suunta".

Joulu saapuu... Nyt jo!?

Tein tuossa tiistaina kiinnostavan ja jopa järkyttävän havainnon. Näin syksyn ensimmäisen joulukuvaston. Jokin yritys oli jo teettänyt mainoslehtisen talven joulutarjonnastaan. Viime vuonna näitä mainoksia alkoi ilmaantumaan vasta Marraskuun alkupuolella.

Joka vuosi aikaisempaan. Onko siis totta, että taloudellisen menestyksen tavoittelu ajaa joulumarkkinat tällaiseen toimintaan. Itse en muutenkaan ole kaupallistuneen Joulun kannattaja, joten tämän kaltainen aikainen lahja- ja ostosmainonta on perin hirvittävää.

Liika kaupallisuuden ja taloudellisen tehokkuuden palvonta nimittäin riistää loppukädessä ihmisarvon ja vapauden.

Itsessään kaupalliseen Jouluun voisi pureutua vasta, kun asia on ajankohtaisempi.