Lukuloma vai (luku)loma

Kiire ja hoppu. Lähemmäs 20 (ellei jopa enemmänkin) oppikirjaa luettavana ylioppilaskokeita varten. On jännittävää ryhtyä pohtimaan, kuinka monelle kirjoittavalle abiturientille nyt elettävä ajanjakso on hyvää lukuaikaa ja kenelle se on vain lomaa. Onhan toki ymmärrettävää, että tämän ajan haluaa käyttää lepäämiseen. Olemmehan me sentään raataneet kaksi ja puoli lukuvuotta. Toisaalta ei olisi mukavaa, jos jokin YO -kokeista tuottaisi i:n arvosanaksi. Joten järkevintä kenties lienee opiskella mielipuolista tahtia. Ehtiihän sitä levätä kirjoitusten jälkeenkin. Ai niin, ne pääsykokeet...
Kirjoittavan abiturientin elämä on siis kiirettä täynnä. Paineen alla uupuminenkin saattaa olla lähellä, mutta kirjoituksissa epäonnistuminen ei saa tulla kuuloonkaan. Onnistuminen YO -kokeissa on toki toivottavaa, mutta vapaa-aikaakaan ei pidä unohtaa. Kiire vie ihmisen ajatukset pois oleellisesta. Ystävät, sukulaiset, lepo tai rukous; asioita joita ei kannata unohtaa kiireenkään aikana. Ranskalainen piispa Franciscus Salesilainen (1567-1622) on sanonut "Jokaisen kristityn on varattava joka päivä puoli tuntia rukousta varten, paitsi silloin, kun hänellä on kiire. Silloin hän tarvitsee tunnin."
Elämme paaston aikaa. Kirkot on puettu violettiin, paaston ja katumuksen merkiksi. Tuhkakeskiviikkona päivän lukukappale oli Joelin kirjan luvusta kaksi. Kyseisestä luvusta etenkin 13:nnen jakeen alku puhuttelee hyvin Suuren paaston ajatusta miettiessä. Jakeessa lukee "Repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne." Paastoaminen ei ole mitään ulkoisesti näkyvää huomion hakemista, vaan sisäistä ja kätkettyä mietiskelyä sekä lähimmäisen hyväksi toimimista. Katumustakaan ei pidä unohtaa. Paaston perusajatus onkin Jumalan etsimistä, lähimmäisen huomioimista ja itsensä alentamista edes muiden tasolle. Loppujen lopuksi sillä ei ole väliä paastoaako jostain konkreettisesta vaiko ei. Ajatus löytyy lopputuloksesta.
Kun opiskeluhuolet tai muut elämän vaikeudet painavat mieltä, on hyvä hiljentää vauhtia tai jopa pysähtyä. Paaston ajatusta muistaen kiireestä luopuminen on hyvä ratkaisu. Autolla ajettaessakin, suuret nopeudet aiheuttavat vauhtisokeutta. Kun rauhoittuu, voi huomioida ympäristöä paremmin. Levättyään on helpompi taas jatkaa kulkua, tai niihin ylioppilaskokeisiin lukemista.

Abin päiväkirja

Niin...
Tiistai 19.1.
Kuinka kauan siitä edellisestä tekstistä nyt tällä hetkellä onkaan kulunut?
Laitetaan syy opiskelukiireiden piikkiin.
Abiturientin elämähän on oikeastaan melko raskasta. Läksyjä, testejä, lukemista ja essee -tehtäviä. Tietokoneen tai pöydän äärellä noin 58 % koko valveillaoloajasta. Vain siinä tapauksessa, että laskin luvut oikein. Tietenkin voisin derivoida ne luvut niin että jäljelle jäisi vain nollia ja ongelmaa ei enää olisi.
Kello 9:37. Koskakohan saan tekstin valmiiksi. Toisaalta nämä aamun kaksi vapaatuntia voisi käyttää muutenkin kuin blogiin kirjoittamiseen. Nythän voisi viimeistellä vaikka sen esseen, jonka eräpäivä oli eilen. Jos ei nyt antaisikaan valtaa perinteiselle tunteelle: "Kyllä sen jaksaa ja ehtii vielä illallakin."
Keskiviikko 20.1.
No. Näin siinä kävi, että essee valmistui vasta tänään. Tyhjällä tuntipaikalla löytyi aikaa saatta teksti päätökseen. Outoa, että vasta nyt herään lukio-opiskelun todelliseen haastavuuteen. Illalla oli jatkoisoskoulutuksen, eli jatkiksen aika. Opiskelun kohteena oli yhteisvastuukeräys, mutta myös köyhyyttä käsiteltiin laajalti.
Mielenkiintoista, kuinka sodasta seuraa köyhyyttä, josta voi seurata sotaa.
Torstai 21.1.
Perinteinen koulupäivä. Paljon opiskelua, mutta myös yksi hyppäri. Kaupan ovilla oli Yhteisvastuun kerääjiä. Toivottavasti keräys tuottaa riittävästi rahaa, Haitin avustamiseen. Kolupäivän päätteeksi seurasin, kuinka moottoroiduilla ajoneuvoilla oli käynnistymisvaikeuksia. Ja sitten vanhalle seurakuntakeskukselle. Illan kohokohdaksi muodostui Schuberrin sävellyksen "Erlkönig" opettelu. Ensimmäistä kertaa käsi puutui pianon soittamisesta. Oikean käden oktaavien soittamisen heikkous.
Maanantai 25.1.
Niin se viikonloppu kului. Ei siitä oikeastaan mitään suurta mainittavaa. Työstettävänä oli lukion kotitehtäviä, vaikka nekään eivät oikeastaan edenneet. No ainakin yritti. Väsymys on siis opiskelijan pahin vihollinen. Silti pitäisi samalla aloittaa kunnollinen valmistautuminen YO -kokeisiin.
Tiistai 26.1.
Jälleen, kiitos itse suunniteltavien lukujärjestysten, oli aamulla kaksi tyhjää tuntipaikkaa. Kaikesta huolimatta koulupäivän päättyessä, eli kello neljä, oli edessä täydellisyyttä lähentelevä opiskeluväsymys. Herää kysymys, kuinka ihmeessä. Vartiksi, tai tarkalleen puoleksi tunniksi, seurakuntakeskukselle juomaan kahvia ja rentoutumaan ennen pianotuntia. Virallisen läksykappaleen harjoittelu oli vahingossa jäänyt vähemmälle. Kiitokset siitä kuuluvat Erlkönigille.
Keskiviikko 27.1.
Opiskelua ja hyppytunnilla tämän tekstin julkaisu.
Viikkoa voisi tiivistäen kuvata seuraavasti: "Kuinka tätä on kestänyt tähän asti? Väsymättä."

Meille on syntynyt Vapahtaja

Heräsin viideltä...
Jouluaamu.
Kylmällä autolla Sanaa kuulemaan.
Kirkossa laulettiin muun muassa virsi 24.
Säkeistö neljä: Hän luopui taivaastansa, / syntyi köyhäksi / ja teki aarteillansa / meidät rikkaiksi. / Eijaa, laulakaa! / Lunastetut olemme / kahleista kuoleman.
Joulun kuningas ei ole ylväästi pukeutunut mies vaan seimessä nukkuva lapsi. Härkien heinillä nukkuva lapsi. Hän syntyi köyhänä rakennusmiehen perheeseen, mutta oli silti rikkaampi kuin kukaan maallinen kuningas. Suurinpia aarteistaan oli vanhurskaus. Toivolla ja syntien anteeksiannolla Hän tekee meidät rikkaaksi.
Joulu on lahjojen antamisen ja saamisen aikaa. Molemmat ovat ihan mukavia. On hauska nähdä, jos antamansa lahja tekee toisen iloiseksi. Vaan myönnettävä se on, että lahjoja myös mielellään ottaa vastaan. Lahjoissa tärkeintä on ehdottomasti niihin sisältyvä ajatus. Ei niinkään hinta tai lahjan kauneus.
Pienet lahjat, joilla on lempeä (ehkä jopa vitsikäs) merkitys, kertovat parhaiten lahjan saaneelle, että hänestä välitetään. Ei tällaisia lahjoja välttämättä löydä mistään mega-, giga-, (tera- jne.) marketeista. Lahja voi olla itse valmistettu. Käytännössä se voi olla kaunis lause tai halaus. Pääasiaa on, että lahjalla halutaan tuoda julki ystävyys, välittäminen.
Toivon, että en näe päivää, jolloin kaupallisuus lyö syrjään Joulun todellisen idean, rakkauden.
Hyvää ja lämmintä Joulua!

Hetki on lähellä...

Neljäs adventtisunnuntai.
VK 53 1. säkeistö: "Nuori neitsyt Maria / hämmästyen kuuli: / 'Tulet Herran äidiksi, / hän on Kristus suuri:'"
Päivän teeman keskiössä ovat Maria ja Joosef. Kaksi tavallista ihmistä saavat suuren tehtävän. Silti he ottivat sen nöyrästi vastaan. Kaksi uskovan esikuvaa. Ottavat tehtävän vastaa. Ja vaikka he välillä horjuvat uskossaan/luottamuksessaan, he saavat silloinkin rohkaisua jaksamiseensa.
He kantavat tehtävän yhdessä, vaikka Joosef vähitellen katoaakin Raamatun sivuilta. Tuon ajan yhteiskunnassa miehillä oli merkittävä assema. Eli Joosefilla täytyi olla ratkaiseva merkitys pyhän perheen asemaan Nasaretissa.
Tietenkään ei pidä unohtaa Mariaa, joka sai yhden rankimmista tehtävistä. Koko ajan hän eli tiedossa, että hänen lapsestaan on tuleva jotain merkittävää. Enkeli toi Marialle sanoman (Luuk. 1:32): "Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen." Tämän Maria siis sai kuulla etukäteen. Ja lopulta hän joutui katsomaan, kun poikansa naulittiin ristille.
Vaan ei vielä ole synkistelyn hetki. Suuren riemujuhlan hetkihän on lähellä.
Jes. 29: 17-19: "Vain lyhyt aika enää, ja Libanonin vuoret muuttuvat hedelmätarhaksi, ja tarhat ovat laajoja kuin metsät. Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, sokeat pääsevät synkästä pimeydestä ja heidän silmänsä näkevät. Kurjat riemuitsevat jälleen Herrasta ja köyhimmät iloitsevat Israelin Pyhästä,"

Tasoittakaa tietä.

Kolmas adventtisunnuntai koitti. Pyhän teema kuului tasoittakaa tie. Jokaisen vuosikerran Evankeliumissa on Jeesuksen lisäksi keskeisellä asemalla Johannes Kastaja. Vanhan testamentin profeettojen ennustukset alkavat täyttymään. Johanneksen evankeliumin ensimmäisessä luvusta voimme lukea, kuinka juutalaisia pappeja lähetettiin kysymään kuka Johannes Kastaja oli ja mitä hän julisti.
Evankeliumin mukaan Johannes vastasi: "Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: 'Tasoittakaa Herralle tie!' Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut."
Ääni huutaa autiomaassa. Huuto kehottaa tasoittamaan tien Herralle. Ääni, joka huutaa, on Johannes Kastajan. Hän julisti, että Messias on tulossa. Vaikka Johannes puhui vahvasti ja suureen ääneen, hän oli silti sydämeltään nöyrä Herraa kohtaan.
Joh. 1:27 (osa): "Minä olen arvoton edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja."
Joh. 3:30: "Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi."
Pyhän sanoma on kuitenkin tasoittakaa tie. Meidän on tehtävä tie Herralle, Jeesukselle, joka saapuu. Meidän on tehtävä rauhalle tie keskelle kiirettä. Meidän on tasoitettava tietä rakkaudelle keskelle vihaa. Meidän on valmistettava tie nöyryydelle keskellä ylimielisyyttä. Kun tässä onnistumme voimme löytää todellisen Joulun. Kykenemme ymmärtämään mitä suurta sisältyy joulu -sanaan.
Pian odotus täyttyy. Tämänkin jännityksen ja odotuksen ajan voi käyttää levollisin mielin rauhassa.

Auta! Hoosianna!

Tänään, ensimmäisenä adventtisunnuntaina, kirkoissa laulettiin Hoosianna -hymni. Tämä, kenties yksi tunnetuin virsi, aloittaa Vapahtajan syntymäjuhlan odottamisen. Samalla alkaa myös adventtipaasto eli niin sanottu pieni paasto. Adventtipaaston ydinajatus on valmistautua Herramme Kristuksen saapumiseen. Kuitenkin vielä ensimmäisen adventtisunnuntain väri on valkoinen. Tällä korostetaan sitä riemua, mikä syntyy Jeesuksen saapumisen lähestymisestä. Sitten maanantaista alkaakin Jouluaattoon asti kestävä paasto, jolloin alttaria peittää violetti tai sininen väri (yhtä poikkeuksellista päivää lukuun ottamatta).
Siispä tänä nöyrtymisen adventtinasunnuntaina (adventus humiliationis) olisi hyvä, näin uuden kirkkovuoden alkamisenkin kunniaksi, hiljentyä miettimään elämäänsä. Ryhtyä pyrkimään kohti uutta ja parempaa. Tokihan tällainen huonosta hyvään pyrkiminen on suotavaa joka päivä. Vaan jos ei muulloin, niin ainakin edes nyt. Perinteisiä paaston kysymyksiä ovatkin: "Mistä voisin luopua muiden hyväksi?" tai "Missä voisin tehdä parannuksen?" Kun lähtee valmistautumaan Vapahtajan saapumiseen muiden huomioimisella, hyvän tekemisellä ja henkisellä uudistautumisella, on melko varmasti 24. päivään mennessä niin kutsuttu joulumieli saavutettu.
Koko tämä joulumieli -sanahan sisällyttää itseensä odotuksen tuottaman jännityksen ja lähimmäisenrakkauden. Jouluhan on ollut Kristuksen syntymän muistelun lisäksi lähimmäisten muistamista. Kortit ja muut viestit tai edes tavatessa hyvän Joulun toivotukset ovat hieno ja "lämmin" tapa osoittaa toiselle, että hänestä välitetään ja häntä muistetaan.

Hyvää adventtia ja Joulun odotusta!

Äärellistä ajattelua äärettömyydestä

Matematiikan ja fysiikan taustani ansiosta termi ääretön on tullut hyvin tutuksi käsitteeksi. Vaan teinpä tuossa hiljattain mielenkiintoisen havainnon. Tähtitiede saa käyttää termiä ääretön aivan vapaasti. Muun muassa ääretön maailmankaikkeus. Myöskin mystiset, vielä tuntemattomat, ilmiöt ihmiset hyväksyvät. Kukaan ei valita ja kaikki hyväksytään lähes heti. Paitsi, jos muista syistä vastustaa tutkijoiden näkemyksiä maailmankaikkeudesta.
Vaan sitten kun joku alkaa puhumaan äärettömästä ja ymmärryksen ylittävästä Jumalasta, alkaa valtaisa meteli. Asiaa pidetään kohtuuttomana ja järjen vastaisena. Onko tämä siis jokin ihmisen halu yrittää hallita Jumalaa vähättelyn ja mitätöinnin keinoin. Tai kuten Pekka Simojoki tämän paremmin ilmaisee laulussaan "Pyhä yksinkertaisuus" (Puolimatkan Majatalo -lauluja, 2000): "Kai Jumalakin pantiin pieneen, sievään pakettiin kuin koristeeksi kirkkojemme pyhäinjäännöksiin. Kai Jeesus puhki selitettiin oppilauseisiin."
Ortodokseille tuntuu olevan helppo hyväksyä Jumala äärettömänä ja mysteerisenä, mutta länsimaisessa kristillisyydessä on yleensä pyrkitty selittämään Hänet kaikin mahdollisin keinoin.
Jos nyt viimeinkin tunnustaisimme ihmisälyn rajallisuuden ja myöntäisimme, ettei Kolmiyhteistä Jumalaa pidä pyrkiä selittämään, vaikka ympäröivä maailma niin haluaisikin. Ihmisäly vaan ei riitä sellaiseen.