Lukuloma vai (luku)loma

Kiire ja hoppu. Lähemmäs 20 (ellei jopa enemmänkin) oppikirjaa luettavana ylioppilaskokeita varten. On jännittävää ryhtyä pohtimaan, kuinka monelle kirjoittavalle abiturientille nyt elettävä ajanjakso on hyvää lukuaikaa ja kenelle se on vain lomaa. Onhan toki ymmärrettävää, että tämän ajan haluaa käyttää lepäämiseen. Olemmehan me sentään raataneet kaksi ja puoli lukuvuotta. Toisaalta ei olisi mukavaa, jos jokin YO -kokeista tuottaisi i:n arvosanaksi. Joten järkevintä kenties lienee opiskella mielipuolista tahtia. Ehtiihän sitä levätä kirjoitusten jälkeenkin. Ai niin, ne pääsykokeet...
Kirjoittavan abiturientin elämä on siis kiirettä täynnä. Paineen alla uupuminenkin saattaa olla lähellä, mutta kirjoituksissa epäonnistuminen ei saa tulla kuuloonkaan. Onnistuminen YO -kokeissa on toki toivottavaa, mutta vapaa-aikaakaan ei pidä unohtaa. Kiire vie ihmisen ajatukset pois oleellisesta. Ystävät, sukulaiset, lepo tai rukous; asioita joita ei kannata unohtaa kiireenkään aikana. Ranskalainen piispa Franciscus Salesilainen (1567-1622) on sanonut "Jokaisen kristityn on varattava joka päivä puoli tuntia rukousta varten, paitsi silloin, kun hänellä on kiire. Silloin hän tarvitsee tunnin."
Elämme paaston aikaa. Kirkot on puettu violettiin, paaston ja katumuksen merkiksi. Tuhkakeskiviikkona päivän lukukappale oli Joelin kirjan luvusta kaksi. Kyseisestä luvusta etenkin 13:nnen jakeen alku puhuttelee hyvin Suuren paaston ajatusta miettiessä. Jakeessa lukee "Repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne." Paastoaminen ei ole mitään ulkoisesti näkyvää huomion hakemista, vaan sisäistä ja kätkettyä mietiskelyä sekä lähimmäisen hyväksi toimimista. Katumustakaan ei pidä unohtaa. Paaston perusajatus onkin Jumalan etsimistä, lähimmäisen huomioimista ja itsensä alentamista edes muiden tasolle. Loppujen lopuksi sillä ei ole väliä paastoaako jostain konkreettisesta vaiko ei. Ajatus löytyy lopputuloksesta.
Kun opiskeluhuolet tai muut elämän vaikeudet painavat mieltä, on hyvä hiljentää vauhtia tai jopa pysähtyä. Paaston ajatusta muistaen kiireestä luopuminen on hyvä ratkaisu. Autolla ajettaessakin, suuret nopeudet aiheuttavat vauhtisokeutta. Kun rauhoittuu, voi huomioida ympäristöä paremmin. Levättyään on helpompi taas jatkaa kulkua, tai niihin ylioppilaskokeisiin lukemista.

Abin päiväkirja

Niin...
Tiistai 19.1.
Kuinka kauan siitä edellisestä tekstistä nyt tällä hetkellä onkaan kulunut?
Laitetaan syy opiskelukiireiden piikkiin.
Abiturientin elämähän on oikeastaan melko raskasta. Läksyjä, testejä, lukemista ja essee -tehtäviä. Tietokoneen tai pöydän äärellä noin 58 % koko valveillaoloajasta. Vain siinä tapauksessa, että laskin luvut oikein. Tietenkin voisin derivoida ne luvut niin että jäljelle jäisi vain nollia ja ongelmaa ei enää olisi.
Kello 9:37. Koskakohan saan tekstin valmiiksi. Toisaalta nämä aamun kaksi vapaatuntia voisi käyttää muutenkin kuin blogiin kirjoittamiseen. Nythän voisi viimeistellä vaikka sen esseen, jonka eräpäivä oli eilen. Jos ei nyt antaisikaan valtaa perinteiselle tunteelle: "Kyllä sen jaksaa ja ehtii vielä illallakin."
Keskiviikko 20.1.
No. Näin siinä kävi, että essee valmistui vasta tänään. Tyhjällä tuntipaikalla löytyi aikaa saatta teksti päätökseen. Outoa, että vasta nyt herään lukio-opiskelun todelliseen haastavuuteen. Illalla oli jatkoisoskoulutuksen, eli jatkiksen aika. Opiskelun kohteena oli yhteisvastuukeräys, mutta myös köyhyyttä käsiteltiin laajalti.
Mielenkiintoista, kuinka sodasta seuraa köyhyyttä, josta voi seurata sotaa.
Torstai 21.1.
Perinteinen koulupäivä. Paljon opiskelua, mutta myös yksi hyppäri. Kaupan ovilla oli Yhteisvastuun kerääjiä. Toivottavasti keräys tuottaa riittävästi rahaa, Haitin avustamiseen. Kolupäivän päätteeksi seurasin, kuinka moottoroiduilla ajoneuvoilla oli käynnistymisvaikeuksia. Ja sitten vanhalle seurakuntakeskukselle. Illan kohokohdaksi muodostui Schuberrin sävellyksen "Erlkönig" opettelu. Ensimmäistä kertaa käsi puutui pianon soittamisesta. Oikean käden oktaavien soittamisen heikkous.
Maanantai 25.1.
Niin se viikonloppu kului. Ei siitä oikeastaan mitään suurta mainittavaa. Työstettävänä oli lukion kotitehtäviä, vaikka nekään eivät oikeastaan edenneet. No ainakin yritti. Väsymys on siis opiskelijan pahin vihollinen. Silti pitäisi samalla aloittaa kunnollinen valmistautuminen YO -kokeisiin.
Tiistai 26.1.
Jälleen, kiitos itse suunniteltavien lukujärjestysten, oli aamulla kaksi tyhjää tuntipaikkaa. Kaikesta huolimatta koulupäivän päättyessä, eli kello neljä, oli edessä täydellisyyttä lähentelevä opiskeluväsymys. Herää kysymys, kuinka ihmeessä. Vartiksi, tai tarkalleen puoleksi tunniksi, seurakuntakeskukselle juomaan kahvia ja rentoutumaan ennen pianotuntia. Virallisen läksykappaleen harjoittelu oli vahingossa jäänyt vähemmälle. Kiitokset siitä kuuluvat Erlkönigille.
Keskiviikko 27.1.
Opiskelua ja hyppytunnilla tämän tekstin julkaisu.
Viikkoa voisi tiivistäen kuvata seuraavasti: "Kuinka tätä on kestänyt tähän asti? Väsymättä."