Viime viikkoa voisi kuvata osaltani kahdella sanalla: kiireinen ja sekava. Tämähän ilmenee jo sillä, että kirjoitan tekstini kaksi päivää myöhässä tavoitteesta.
Vaan mitä oikein edes tapahtui edellisellä viikolla.
Italiassa oli ainakin suuri kiistely koululuokkien krusifikseista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli antanut käskyn poistaa krusifiksit luokkien seiniltä. Kantelun uskonnollisista symboleista oli tehnyt suomalais-italialainen Soile Lautsi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös on herättänyt vihaisia tunteita Italiassa. Helsingin Sanomien uutisen (4.11.2009) mukaan opetusministeri Mariastella Gelmini kommentoi tuomiota seuraavasti: "Ei kukaan - varsinkaan ideologinen eurooppalainen tuomioistuin - voi pyyhkiä pois tuomioistuintamme." Tapaushan on kuitenkin onnistunut yhdistämään Italian puolueita ja muutenkin tilanne on vaikuttanut päällisin puolin rauhalliselta.
Kuitenkin tilanteessa on hämärämpikin puoli. Italian puolustusministeri Ignazio La Russa kritisoi krusifiksien vastustajia suorassa TV -lähetyksessä melko ankarin sanoin. "Me emme ota krusifikseja pois kouluista. Sellaista haluavat saavat kuolla pois." La Russa kommentoi. Ikävin uutinen kuitenkin oi Lautsin ja hänen perheensä saamat tappouhkaukset.
Mielenkiintoista tapauksessa on kuitenkin, etteivät kaikki krusifiksien puolustajat vetoa uskonnollisiin syihin. Näkyvin peruste krusifikseille on niiden kulttuuriarvo. Kulttuuriarvolla tarkoitetaan tässä tapauksessa sitä, että krusifikseja on pidetty kouluissa noin 50 vuotta.
Keskustelupalstoilla lienee jälleen kerran arvosteltu kristittyjä. Tappouhkauksista on mahdollisesti noussut kysymys: "Onko tämä nyt sitä kristillistä lähimmäisenrakkautta?" Eikö kuitenkin ole muistettava, että enemmistö äänessä olleista krusifiksien puolustajista vetoaa juuri kulttuuriarvoon. Eli maallista toimintaa. Miksi siis ryhtyä syyttämään kristillisiä liikkeitä, jos syyt ovat paljolti lähtöisin maallisesta toiminnasta?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti